maanantai 22. lokakuuta 2012

Ulvomäkeläisten treffit

Rasmuksen ja Ruun kasvattaja (kennel Ulvomäen) järjesti viime lauantaina kasvateilleen tapaamisen Koirakoutsin hallilla Lielahdessa. Oli mukava nähdä Ruun sisaruksia Ellua, Esteriä ja Mauria pitkästä aikaa. Martti ei päässyt tällä kertaa paikalle, mutta mehän nähdään onneksi viikottain, kun ovat Ruun kanssa samassa agilityryhmässä. 


 Ruu ja veljensä Mauri. Molemmat taitavat olla yhtä ahneita, kun olisivat tapittaneet vaikka kuinka kauan Maurin omistajan kädessä ollutta herkkupalaa.

Ruun sisko Ellu. Esteristä en valitettavasti ehtinyt napata kuvaa.




keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Parsoneiden erkkari 2012

Sunnuntaina Roosa ja Ruu osallistuivat parsoneiden erikoisnäyttelyyn , joka järjestettiin Hyvinkäällä. Molemmilla koiruuksilla oli tuomarina ruotsalainen Svante Frisk. Ruu esiintyi yllättävän hyvin (käveli siis suurimman osan neljällä jalalla eteenpäin :)) avoimessa luokassa saaden EH:n ja Roosa vetskuissa saaden ERI:n. Roosan edellisestä näyttelystä olikin jo aikaa, joten aika kivasti meni. En ole vielä ehtinyt perehtymään tyttöjen arvosteluihin tarkemmin, kun ovat ruotsiksi enkä ihan kaikkea ainakaan ensi vilkaisulla ymmärtänyt. Tekstiä arvosteluissa oli paljon, melkein koko paperi käytetty, mutta tässä nyt jotain poimintoja. Ruulla luki, että korvat on vähän ilmavat ja saisi olla vahvempi rakenteeltaan, hyvä turkki ja temperamentti. Roosalla oli myös hieman lennokkaat korvat, mutta liikkui hyvin ja myöskin hyvä temperamentti. 

(Kuva: Toni Lund)
Ruu söpöstelee.


(Kuva: Eija Viitanen)
Ruusta ei tullut otettua erkkarissa poseerauskuvaa, joten laitetaan tähän nyt tämä Tampereen ryhmiksessä 1.9.2012 otettu kuva.



maanantai 1. lokakuuta 2012

Uusi blogi ja tilannepäivitystä

Vihdoin ja viimein meillä on TOIMIVA nettiyhteys ja sain aikaiseksi avata uuden blogin koirajutuille. Tässä tulee nyt hieman tilannepäivitystä. Ensinnäkin kaikki kolme koiraa ovat edelleen hengissä ja voivat hyvin. 

Roosa on iästään (11v.) huolimatta edelleen hyvinkin virkeä ja jaksaa touhuta sekä lenkkeillä vanhaan malliin. Toki näiden välillä lepää ja nukkuu mielellään sohvalla tai jossain muussa mahdollisimman pehmeässä ja lämpimässä paikassa.



Rasmuksen kanssa harrastan edelleen agilityä ja kesällä kävimme ohjatuissa treeneissä n. kerran viikossa. Parissa virallisessa kisassakin tuli käytyä lähes parin vuoden tauon jälkeen ja ihan hyvin se kisaaminenkin vielä sujui. Paras tulos taisi olla Nokialla harmittava kontaktivitonen muuten virheettömällä radalla. Vauhti Rasmuksella on ehkä vähän hiipunut parhaista ajoista, mutta onhan sillä ikääkin jo reilu 8v. Ainakin suunnitelmissa olisi startata nyt syksyn aikana vielä muutama kisa. Talveksi en Rasmukselle agilityn ryhmäpaikkaa hakenut vaan ajattelin käydä sen kanssa silloin tällöin vaan höntsäilemässä.

Kuva: Eija Viitanen

Ruun kanssa aloitimme agilityn virallisesti toukokuussa ohjatuissa treeneissä, joissa kävimme parhaimmillaan jopa parikin kertaa viikossa ja aika hyvin mentiinkin lajissa kesän aikana eteenpäin. Suurimpina haasteina ennen virallisille kisakentille menoa meillä on vielä saada varmuutta kontaktien tekemiseen ja lähdössä paikalla pysymiseen. Pari kertaa olemme kyllä käyneet tunnustelemassa kisatunnelmaa epävirallisissa agilitykisoissa putkiluokassa, jossa radalla on siis vain hyppyjä ja putkia. 

Kuva:Eija Viitanen